Jarin Jorinat

Soten konnat ja sankarit

Suurin ansio tai syy Sipilän hallituksen sote-esityksen kaatamisesta on seuraavilla henkilöillä: 

1. Elina "Aivo" Lepomäki (kok.)

Elina Lepomäki on fiksu, osaava ja kokoomuksessa suurta arvostusta nauttiva nainen. Hänet tunnetaan erityisesti talousosaajana, ja kun asioiden perusteleminen talouden näkökulmasta on kokoomuksessa aina korkealla sijalla, Lepomäen sote-kriittisyys ja lupaus äänestää sitä vastaan sai paljon seuraajia - myös kokoomuksen ulkopuolelta. Pelottavan pätevä vastustaja kenelle vain - ja toisaalta arvokas kumppani samanmielisille.

 

2. Jan "Minä" Vapaavuori (kok.)

Yksi Lepomäen oppilapsista on Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Kokoomuksen sote-vastustajien aivojen eli Lepomäen viihtyessä paremmin taustalla porukan julkisuushakuisin eli Jan Vapaavuori on viihtynyt soten vastustajan roolissaan paremmin kuin hyvin. Miehen täydellinen yksisilmäisyys ja ymmärtämättömyys maakuntien Suomen tilanteesta on kuukausi kuukaudelta vain korostunut, mutta eihän Helsingin pormestarin maakuntia tarvitsekaan ymmärtää. Riittää kun hoitaa oman tonttinsa niin hyvin kuin osaa.

 

3. Krista "Jarru" Kiuru (sd.)

Demarit valitsivat porilaisen Krista Kiurun likaisen sote-työn tekijäksi varmaankin siksi, että tunsivat vanhan sanonnan, että "piru oot, jos Porist´ oot, koko perkele jos Kokemäeltä". Kiurun toiminta eduskunnan sote-valiokunnan puheenjohtajana ratkaisi soten kaatumisen lopullisesti. Tuo kaatuminen kulminoitui nimenomaan sen puheenjohtajaan, jonka asioiden jarruttamis- ja pitkittämistaitoihin ei voi suhtautua kuin ihaillen - tai vaihtoehtoisesti raivolla. Opposition näkökulmasta Kiuru on varmaankin sankari, Sipilän hallituksen näkökulmasta taas "porilainen". 

 

4. Maria "Kuka" Lohela (sin.)

Eduskunnan entisen puhemiehen Maria Lohelan heittäytyminen Elina Lepomäen viitoittamalle tielle ja kääntää selkänsä omalle puolueelle hämmensi etenkin siniset. Lohelan kaksinkertainen takinkääntö - persuista sinisiin ja sitten vielä sinisistä nyt-liikkeeseen samalla vaalikaudella - ei kerro kovinkaan periaatteellisesta ihmisestä. Tyypillisenä konjunktuuripoliitikkona Lohela joutuu jättämään huhtikuussa politiikan - ja palaamaan suureen tuntemattomaan. Loikkarin leimaa hän saa kuitenkin kantaa koko loppuelämänsä.

 

5. Outi "Lausuntoautomaatti" Alanko-Kahiluoto (vihr.)

Krista Kiurun uskollisin aseenkantaja sote-valiokunnassa oli Outi A-Kahiluoto. Nainen on sangen oppinut, mutta ns. sydämen sivistys on jäänyt vähemmälle. Totuudessa, oikeudessa ja kohtuudessa pysyminen eivät näytä olevan tälle muista halveksivia lausuntoja suoltavalle poliitikolle listan kärjessä, minkä kai huomasivat myös vihreät itse. Niinpä Pekka Haaviston valitseminen puheenjohtajaksi toisen vaihtoehdon OAK:n sijaan oli vihreille varsin helppo rasti.  

 

6. Petteri "Petteri" Orpo (kok.)

Kokoomuksen puheenjohtajan P. Orpon johtamistapa miellyttää monia. Vapaiden käsien antaminen kokoomusryhmälle näinkin tärkeän kuin sote-äänestyksen kynnyksellä oli kuitenkin ilmeinen virhe. Vapaat kädet antoivat kokoomuslaisille ja muillekin kuvan, ettei sote-uudistus kokoomukselle niin kovin tärkeä asia olekaan. Niinpä edes toisen päähallituspuolueen äänestyskäyttäytymisestä suuressa salissa ei voinut olla etukäteen lainkaan varma. 

 

Niin. Edellä mainitut henkilöt ovat kaikki joko sote-konnia tai -sankareita - näkökulmasta riippuen. 

   

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Listaltasi unohtui ainakin 2 nimeä.

7. Juha "Sipilaattori" Sipilä (kesk.)

Yritti 4 vuotta jääräpäisesti takoa neliskanttista palikkaa (sote) pyöreään reikään (perustuslaki).

8. Hannakaisa "kaalinrouskuttaja" Heikkinen (kesk.)

Sote-valiokunnan varapuheenjohtajana yritti kaikkensa ettei asiantuntijoita olisi kuultu ja kun heitä kuultiin niin useasti osoitti mieltään käyttäytymällä tökerösti.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Minun listani koostuu sote-esityksen kaatajista. Sinun lisäämäsi henkilöt taas pyrkivät kaikin keinoin soten toteutumiseen, mutteivät heikkouttaan onnistuneet. Kepua voi ja pitää syyttää monesta, mutta ei kai sentään oman esityksensä toteuttamisen tahallisesta tai puolitahallisesta (Orpo) estämisestä? Vai kertooko asenteesi sittenkin enemmän Sinusta itsestäsi kuin soten kaatumisen pohdiskelusta?

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Ei se ole opposition syy jos hallitus tekee perustuslain vastaisen lakiesityksen eikä suostu/pysty sitä korjaamaan lailliseksi. Ja vielä sen päälle hallitus kieltäytyi hankkimasta sote-lakipakettiin kuuluvalle valinnanvapaudelle EU-notifikaatiota jota asiantuntijat pitivät välttämättömänä ja jota KHO:kin edellytti lausunnossaan.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen Vastaus kommenttiin #7

Pasi, periaattessa olet ihan oikeassa. Lakiesitystä, joka on perustuslain vastainen, ei mikään hallitus tee tietenkään tahallaan. Ongelma on se, että nykyjärjestelmässä pl-valiokunta tulee mukaan vasta loppuvaiheessa, ja vaikka ns. asiantuntijoita ja (muita) virkamiehiä kuunnellaan koko ajan, pl-valiokunta voi silti tulla eri tulokseen. Aina on kyse siis perustuslain tulkinnasta, koska perustuslaki ei noista asioista suoraan sano mitään.

EU-notifikaatiosta Sinä tiedät varmaan minua enemmän, mutta minusta itsenäisen valtion pitäisi voida säätää tällaiset lakinsa ilman turhia kyselyitä EU:lta. Niin teki vastaavassa tilanteessa myös Ruotsi - eikä kukaan ole tullut siltä muuta vaatimaan. Tyhmää on mennä alistamaan EU:lle mitään sellaista, mitä ei ole pakko alistaa. Nyt, kun esim. SDP on tuollaista notifikaatiota vaatinut, se joutuu uskottava ollakseen vaatimaan sitä myös omalle mallilleen, jos se tulee seuraavan soten pohjaksi. Niin makaa kuin petaa, valitettavasti.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen Vastaus kommenttiin #8

"Lakiesitystä, joka on perustuslain vastainen, ei mikään hallitus tee tietenkään tahallaan."

Sinun pitäisi kysyä Juha Sipilältä miksi hallitus sitten teki niin. Itse en usko että vahingosta oli kysymys.

"Ongelma on se, että nykyjärjestelmässä pl-valiokunta tulee mukaan vasta loppuvaiheessa, ja vaikka ns. asiantuntijoita ja (muita) virkamiehiä kuunnellaan koko ajan, pl-valiokunta voi silti tulla eri tulokseen."

Sama koskee muitakin valiokuntia. Ja tässä tapauksessa pl-valiokunta oli hyvin pitkälti samaa mieltä kuin ne "niin sanotut" asiantuntijat jotka varoittelivat esityksen perustuslain vastaisuudesta.

"Aina on kyse siis perustuslain tulkinnasta, koska perustuslaki ei noista asioista suoraan sano mitään."

Niinpä. Perustuslakivaliokunta tulkitsee ja siinä on hallituspuolueilla enemmistö.

"EU-notifikaatiosta Sinä tiedät varmaan minua enemmän, mutta minusta itsenäisen valtion pitäisi voida säätää tällaiset lakinsa ilman turhia kyselyitä EU:lta. Niin teki vastaavassa tilanteessa myös Ruotsi - eikä kukaan ole tullut siltä muuta vaatimaan."

Niin teki Slovakiakin ja kuinkas siinä sitten kävikään:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201802212200...

"Tyhmää on mennä alistamaan EU:lle mitään sellaista, mitä ei ole pakko alistaa."

Notifikaation hakematta jättäminen on tyhmää. Se saattaa tuntua fiksulta niin kauan kuin kukaan ei vie asiaa oikeuteen mutta jos joku vie, sen jälkeen se vasta tyhmää onkin:

https://kuntalehti.fi/uutiset/sote/kuntaliiton-lam...

"Nyt, kun esim. SDP on tuollaista notifikaatiota vaatinut, se joutuu uskottava ollakseen vaatimaan sitä myös omalle mallilleen, jos se tulee seuraavan soten pohjaksi. Niin makaa kuin petaa, valitettavasti."

Jos seuraavan hallituksen sote-mallissa on maakunnat ja niiden liikelaitokset niin notifikaatio on tietenkin haettava. Demareiden lisäksi notifioinnin kannalla ovat olleet ainakin pl-valiokunta, KHO ja EVA:kin on esittänyt asiasta huolensa:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/272788-sote-uudis...

https://kuntalehti.fi/uutiset/sote/kho-valinnanvap...

https://www.eva.fi/blog/2019/01/04/nain-suomi-yrit...

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen Vastaus kommenttiin #9

Pasi. Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Tällä vuosikymmenellä - myös jo edellisen sote-mallin kohdalla - on kuitenkin alkanut tuntua vähän siltä, että jotkut ns. asiantuntijat ja muut kaiken maailman dosentit luulevat vallan kuuluvan itselleen. Pahimpia ovat ne ns. asiantuntijat, joilla on kovin voimakas poliittinen agenda suuntaan taikka toiseen. Siksi ns. asiantuntijoitakin kuunnellessa kannattaa muistaa T.J.A. Heikkilää - ja aina sanan "asiantuntija" kuullessaan poistaa pistoolista varmistin...

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen Vastaus kommenttiin #10

No voihan asian nähdä noinkin. Sekään ei poista sitä tosiasiaa että perustuslakivaliokunta, jossa on enemmistö hallituspuolueilla, oli samaa mieltä kuin ne asiantuntijat.

Jos sote-uudistus olisi väkisin survottu läpi niin pahimmassa tapauksessa meillä olisi kohta järjestelmä joka on sekä Suomen perustuslain että EU:n kilpailulainsäädännön vastainen.

Kirjoitin muuten edellisessä viestissäni siitä Slovakian tapauksesta puutaheinää. Slovakiallahan oli jo komission hyväksyntä sairausvakuutusjärjestelmälleen, mutta se meni EU-tuomioistuimessa nurin. Siihen kaatuneeseen komission päätökseenhän Sipilän hallitus alunperin vetosi kun ei hakenut notifikaatiota.

Voin olla väärässäkin, mutta kyseistä EU-tuomioistuimen päätöstä voitaneen pitää ennakkotapauksena jonka mukaan komissio nykyisin tekee päätökset vastaavissa tapauksissa. Eli melkoisen arveluttavaa jättää se notifikaatio tekemättä. Jos joku yksityinen sote-palveluja tarjoava yritys haluaisi riitauttaa asian niin maakuntien liikelaitokset olisivat kusessa.

Lainaus kuntalehdestä:

"– Yksityiset yritykset tulevat riitauttamaan maakuntien liikelaitosten aseman tai niiden tekemät sopimukset tai hankinnat sen perusteella, että liikelaitokset saavat laitonta valtiontukea.

Riitauttaessaan maakuntien liikelaitosten toiminnan, sopimukset tai hankinnat, yksityinen toimija voi vedota KHO:n ja PeV:n lausuntoihin, joissa notifiointitarve nimenomaisesti nostetaan esille, Lamminmäki sanoo.

– Tuomioistuimet joutuvat käytännössä kieltämään maakuntien liikelaitosten päätösten täytäntöönpanon. Tämä tulee käytännössä halvauttamaan maakuntien liikelaitosten toiminnan."

Linkki juttuun viestissä #9.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Hyviä nimiä kaikki (1-6). Erityisesti Lepomäki, Suomen rohkein nainen. Ja Orpo on oikeassa, asiat ovat monimutkaisia, eräänlaisia optimointitehtäviä, eikä kaikessa tarvitsisi olla ryhmäkuria. Olisikin hauska, jos esim. keskimäärin joka viides eduskuntaäänestys olisi salainen omantunnonäänestys. Edustajilla olisi musta samettiliina tai torkkupeitteen kulma, jolla napit peitettäisiin, ja siellä alla, piilossa, painettaisiin sitten jaa-ei-poissa ja valotaulu näyttäisi vain tuloksen, ei istumajärjestyksessä olevia symboleita.

Puheenjohtaja heittäisi arpaa joka kerta, tuleeko äänestyksestä salainen vai ei.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Pääviestisi - että eduskunnassa olisi vähemmän ryhmäkuria ja enemmän omatunnon mukaisia äänestyksiä - on ihan hyvä ja kannatettava. Edellyttäisi mielestäni kuitenkin nykyistä fiksumpia kansanedustajia - mutta vaaleissahan niitä voi tulla!

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ainoastaan yksi konna, Sipilä, muut luettelemasi ovat sankareita. Stubb oli suuri vellihousu joka lankesi Sipilän uhkaukseen hallituksen kaatumisesta. Sipilän johtamistyyliset johtajat on aika heittää menneisyyden roskakoriin.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Onnittelut Artolle siitä, että pohdiskelusi monimutkaisesta ja -tahoisesta asiasta on kiteytynyt noin selkeäksi ja yksinkertaiseksi analyysiksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset