Jarin Jorinat

"Kuten muutkin EU-maat..."

Ullkoministeri Timo Soini on ilmoittanut, että Suomi tukee Guaidoa Venezuelan va. presidentiksi, kuten muutkin EU-maat. Noin sanoessaan Soini syyllistyi valheeseen - tai vähintäänkin epätarkkaan sananvalintaan - sillä ilmaisu "muutkin" antaa ymmärtää, että Suomi seisoo yhteisessä EU-rivissä tässä asiassa.

Kun tosiasia on, että noin kolmannes EU-maista EI ollut tuollaista päätöstä tehnyt, herää kysymys Soinin tarkoitusperistä. Jos niitäkään ei hänellä ollut, asia on vielä vakavampi, sillä asemansa vuoksi nimenomaan ulkoministerin pitää olla tarkka kannanotoissaan.

Media kiinnitti taannoin runsaasti huomiota Soinin löysiin puheisiin ja tekoihin aborttiasiassa. Näin varmaankin siksi, että asia kiinnosti nimenomaan naistoimittajia. Se, että aborttipuheita paljon tärkeämmät asiat jäävät naistoimittajilta - ja miehiltäkin - nyt huomaamatta, voi johtua Soinin epämääräisten ja moniselitteisten kannanottojen runsaudesta, mutta silti median pitäisi niihin puuttua.

Venezuela-asiassa Soini - ja ehkä myös koko utva - teki ison muutoksen Suomen ulkopoliittiseen doktriiniin. Kun Suomi on aina ennen tunnustanut vain valtiota eikä hallintoja/hallituksia, se nyt meni muuttamaan tätä linjaansa. Tunnustamalla Guaidon Suomi käänsi selkänsä Venezuelan viralliselle johtajalle Madurolle - ja puuttui näin itsenäisen maan sisäisiin asioihin. Seikka, jota Suomi on aiemmin visusti varonut.

Sekaantuessaan Venezuelan sisäisiin asioihin Suomi samalla ottaa tarpeettomasti kantaa suurvaltapolitiikkaan - jota myös on aiemmin varottu. Pienen maan etu on pysytellä Venäjän ja USA:n välisten ristiriitojen ulkopuolella aina kun mahdollista, mutta nyt se unohdettiin.

Ulkoministeri Timo Soinin löysien puheiden ja hänen johdollaan tapahtuneen suuren muutoksen Suomen ulkopolitiikan periaatteessa pitäisi kiinnostaa myös valtamediaa. Miksi näin ei ole - ja Timo Soinilta vaadittu selkeää perustelua niin "epätarkkoihin sananvalintoihin" kuin ennen kaikkea Suomen luopumiseen vain valtioiden tunnustamisesta - tietävät lähinnä toimitukset itse. Pelkästä ammattitaidon puutteesta on kysymys silloin, jos noita asioita ei ole edes huomattu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Guaido onkin historiallinen, hämmästyttävä nukkehallitsijaehdokas! Tämä antaa täysin uusia mahdollisuuksia muuallakin maailmassa. Kun järki katoaa, se katoaa harvoin kaikilta kerralla. Jokunen Italia hoksasi, etteihän ennen ole ollut tapana tehdä juuri näin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Suomi teki selvän linjapoikkeaman aikaisempaan harkittuun suhtautumiseen nähden. Ennen on katsottu, että Suomi ei puutu muiden valtioiden sisäisiin kysymyksiin, eikä varsinkaan mihinkään sellaiseen, mikä liittyy ulkomaiden valtionpäämiehen henkilöön.
Toisaalta lukuisista värivallankumouksista ja muista kumouskeväistä olisi pitänyt vetää kylmät empiriset johtopäätökset ja ehdottomasti pidättäytyä millään tavoin puuttumasta noihin prosesseihin, joissa yleensä on ylevät tavoitteet, jotka väkivalta katalyyttinään johtavat valtiollisen rakenteen horjumiseen, väkivaltaiseen taisteluun vallasta, johon kolmannet tahot suttaavat lusikkansa sekaan; siis onnettomaan tilaan ja murhenäytelmään.

Ikävintä Tässä on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan niin läpäiseväksi käynyt lännettyminen, että tämänkaltaiset politiikan täyskäännökset ja salto mortalet otetaan vastaan ikäänkuin itsestäänselvyyksinä, ilman näkyvää pohdintaa, keskustelua ja harkintaa.
Koko Suomalainen valtiopolitiikan paradigma käännetään nurin kuin mateennahka, eikä mukaan silmäntekevä karjaise :
Seis! Vikalinja!

Joudumme tyytymään tämänkaltaisiin nimeäomaamattomien verkkopohdiskelijoiden huomautuksiin, joille mukaan ei korvaansa lotkauta.

Ei ennen kuin maksun aika koittaa.

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Käsittääkseni Soini perusteli päätöstä sillä, että lännessä Venezuelan parlamenttia pidetään legitiiminä maan hallinnon edustajana. Parlamentin syrjäyttänyt, Manduron regiimi, joka nojaa armeijan korruptoituneeseen tukeen miellyttää enemmin esim. Kiinaa ja Venäjää sekä EU:n sisällä nousevia pikku-Mussolineja. Näille kun on iso kauhistus, että joku ulkopuolinen puuttuisi heidän itsensä harjoittamaan hevosteluun. Tälle joukolle on myös ilmeisen yhdentekevää Venezuelassa meneillään oleva inhimillinen katastrofi.

Jos me emme välitä siitä, että mitä muualla tapahtuu, niin voimmeko silloin odottaa, että muut välittävät, mitä meillä tapahtuu?

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Wileniuksen logiikka ei toimi. Amerikka, Aasia ja Afrikka ovat täynnä maita, joissa meno on vähintään yhtä törkeätä kuin Venezuelassa ja oppositiovoimat ehkä vielä hurjempia. Suomen ei pidä niissäkään tapauksissa mennä ottamaan kantaa osapuolten paremmuuteen, koska emme tiedä aina kaikkea ja koska asiat eivät meille kuulu. Ehkä kyynistä, mutta taatusti lopulta viisaampaa Suomelle.

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Kyllä se siinä asiassa toimii, että Manduron tukijoilla on kuitenkin selvästi yksi yhtenäinen nimittäjä ja se oma autoritäärinen hallinto tai ainakin selviä merkkejä sellaisesta. Toki suurin osa YK:n jäsenvaltioista viis välittää, mutta ei minusta ole huono asia, jos Suomi kuuluu joukkoon joka välittää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset