Jarin Jorinat

Valtamedian inhokit ja suosikit

Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen. 

Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä. 

Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.

Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.

Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.

Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.

Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Puoluejohtajien saama näkyvyys kyllä enimmäkseen riippuu puoluejohtajista itsestään. Vanhasen naisjutut, Jäätteenmäen faksit, Väyrysen jalasmökki sun muut poliitikkojen toilailut nostavat itse kunkin vuorollaan tikun nokkaan. Media sitten näitä ruotii. Toiset koheltavat enemmän ja saavat sen myötä myös enemmän mediahuomiota.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Sinänsä harmillista, että asiaa puhumalla ei saa näkyvyyttä vaan sen saamikseksi on kohellettava.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Varmaan saisi silläkin, jos joku vain puhuisi.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen."

Sikäli kuin tuo tilastotieto pitää paikkansa, se voisi viitata siihen, että kansa äänestää enemmänkin harjoitettua politiikkaa vastaan kuin jonkin toisen politiikan puolesta.

Kuten olemme nähneet ainakin viime vuosikymmeninä, harjoitettu politiikka ei juurikaan riipu siitä, mitkä puolueet ovat hallituksen muodostaneet eli siitä, miten kansa on vaaleissa äänestänyt.

(Veikkaan, että ensi keväänä muodostetaan uusi six-pack hallitus samoin voimin kuin 2011 ja politiikka ei muutu piiruakaan.)

"Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen."

Eikä unohdeta eikä väheksytä senkään merkitystä, että somekansa kaiuttaa somessa toisilleen sitä mitä valtamedia esittää. Tai vaikka esittäisi sen vastakohtaa, niin lopputulos on silti kutakuinkin sama. Jo se, että valtamedia päättää siitä, mistä ylipäätään puhutaan ja mistä ei puhuta, antaa sille valtavan vallan.

Esimerkkinä tästä on se, että valtamediassa ja somessa puoli kansaa vaahtoaa maahanmuutosta, mutta eri talousjärjestelmävaihtoehdoista ei puhuta sanaakaan. Lopputulema ei juurikaan riipu siitä, kuka vaahtoaa maahanmuuton puolesta ja kuka vastaan; lopputulema on joka tapauksessa se, että kansalla on päähänpinttymä maahanmuutosta ja -- mikä vielä pahempaa -- maahanmuuttajista.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Ei tule 6-packia. Siihen ei kukaan suostu pääministeriksi. Virkamieshallituskin olisi parempi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"eri talousjärjestelmävaihtoehdoista ei puhuta sanaakaan."

Niin kauan kuin Suomi kuuluu Euroopan unioniin meillä ei ole mitään sanottavaa talousjärjestelmästä se on sopimuksessa kerrottu melko tarkkaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset