Jarin Jorinat

Ylen radiouutiset - uutisia, epäuutisia ja jopa vinoilua

Silloin ennen, kun Ylen uutiset vielä olivat STT:n uutisia, niiden taso oli korkealla. Suomen Tietotoimiston väki oli ja on tunnetusti oppineita ammattilaisia, joiden ammattiylpeys ei missään vaiheessa ole sallinut toimittajien omien näkemysten ja uutisten sotkeutumista toisiinsa. STT:n uutisia kuunnellessa ei voinut koskaan päätellä, mitä mieltä uutiset toimittanut henkilö kustakin asiasta oli.

Jo uutisten valinnoilla ihmisiä voidaan manipuloida, mutta erityisen vastenmielistä on, jos uutisen toimittaneen ihmisen oma agenda pääsee paistamaan läpi - TV:n taannoisen Tutteli-kuuluttajan tavoin.

Yleisradion uutiset ovat yksi Suomen luotettavimmiksi koetuista uutistahoista ja sillä korvalla niitä myös kuunnellaan. STT:n luotettavuus vuosikymmenten takaa kantaa vielä tänäkin päivänä, mutta tosiasia on, että Ylen omien toimittajien taso ei yllä STT:n tasolle, vaan toimittajan oma kanta välittyy nykyuutisiin joskus liiankin selvästi.

Pulueettomuuden vaatimukseen kuuluvat myös rivien välit. Kun Ylen toimittaja esimerkiksi lauantaiaamun 13.1. radiouutisissa luki, että Ronald Trumpin terveys on lääkärien mukaan erinomainen, uutinen oli melkeinpä odotettu: niinhän poliittisten johtajien kanssa pakkaa aina olemaan.

Aamukahvi meinasi kuitenkin läikkyä, kun uutistenlukija pokkana jatkoi: "Nyt tehdyssä terveystarkastuksessa ei arvioitu presidentin henkistä tilaa."

Tällaista vihjailua - suoranaista vinoilua - ei STT olisi koskaan päästänyt uutislähetykseen. Yhdysvalloissa, missä media kilpailee koko ajan kuulijoista ja omaa omat agendansa, moinen vinoilu on jokapäivästä, mutta Suomessa  emme ole sellaiseen tottuneet. Esimerkiksi Suomen presidenttien terveydentilat on nekin tavattu aika-ajoin uutisoida, mutta hänen henkisen tilansa arvioimattomuudesta ei ole koskaan kerrottu.

Kun pää on nyt auki, seuraavalla arviointikerralla kai kuulemme, että tasavallan presidentin terveys on erinomainen, mutta hänen henkistä tilaansa ei ole arvioitu - eli että sitä puolta erinomaisuus ei koske.

Donald Trump on Yhdysvalloissa hyvin kiistelty hahmo, jota toinen puoli kansasta inhoaa ja toinen puoli palvoo. Suomessa inhoajia lienee paljonkin palvojia enemmän, mutta siitäkään huolimatta Ylen uutisissa ei nyt kuullun kaltaisia vinoiluita pidä sallia. Jos sellainen sallitaan Donald Trumpin tapauksessa, niin miksei sitten pian myöskin vaikkapa Suomen eri puolueiden - tai esimerkiksi presidenttiehdokkaiden - kohdalla?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän ThomasHyvrinen kuva
Thomas Hyvärinen

Tuossa lienee kyse siitä, että nimenomaan Trumpin henkinen tila on ollut otsikoiden ja jopa bestsellerin aiheena. Kun siis uutisoidaan, että presidentin terveydentilaa on tutkittu, ihmisiä todennäköisesti kiinnostaa, miten se liittyy viimeaikaiseen keskusteluun presidentin tilasta. Vastaus tietysti on: ei mitenkään.

Sitten toki voidaan kysyä, mitä arvoa koko uutisella alun alkaenkaan on, kun kerran muidenkaan päättäjien terveystarkastuksista ei uutisoida samaan tapaan. "Kohupaljastus Trumpin henkisestä terveydestä - emme tiedä vielä mitään uutta"

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Sivistynyt ihminen pyrkii luontaisesti ajattelemaan positiivisesti ja toteaa toimittajienkin olevan vain ihmisiä. Mutta silloin, kun maailman tapahtumista tiedottaminen kulkee sellaisten ihmisten läpi, joiden osaaminen ja ammattitaito osoittautuu joka päivä kehnoksi, jos ei ala-arvoiseksi, positiivisuus alkaa eittämättä karisemaan. Valitettavasti.

Esimerkki tästä päivältä. Kyseessä ei kuitenkaan ole YLE, vaan pahin kilpailija MTV3.
Lentokone roikkuu jyrkänteellä meren yllä!!!
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/hurj...
Katsokaa kuvat ja arvioikaa onko kyseessä jyrkänne, jossa lentokone roikkuu, metrien päässä merestä, vai onko kyseessä typerän toimittajan hörhöily...

Nämä samat toimittajat ovat sitten kertomassa meille myös niistä asioista, joilla on välitön vaikutus elämäämme. Onneksi olkoon! Laadulla on tekijänsä.

Hannu Töyri

Se likasankojournalismi jota Yle HS suoltaa Trumpista on kaiken arvostelun alapuolella. Kyse on ideologispoliitisesta liikkeestä jossa totuudet ovat valittuja ja niiden kyseenalaistajat "murskataan" tavalla tai toisellä ja mieleterveyden asettaminen epäilyksen alaiseksi on hyvin tavanomaista tuossa toiminnassa.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Yleä ja Hesaria , kute Usa.n MSM:aa hatuttaa Trumpin voitto vaaleissa niin paljon, etteivät ole siitä vieläkään toipuneet.Ne olivat niin satavarmoja Clintonin voitosta, että unohtivat tykkänään demokratian perusjutun, vasta vaaleissa valitaan se voittaja.Hillaryn tappio olikin sitten niin kirvelevä ,että kälinä jatkuu vielä yli vuosi vaalien jälkeenkin.

Jatkuuko rutina seuraavat seitsemisen vuotta jää nähtäväksi. Kim Yong Un saattaapi heitellä oman lusikkansa globaaliin soppakulhoon erittäin epämiellyttävällä tavalla.
Radioaktiivinen saaste levinnee tuulien myötä ympäri tätä bollia. Joditabletteja kandee hankkia ihan vaikka vain varmuuden vuoksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset