Jarin Jorinat

Vihreät - Suomen vaarallisin puolue

Suomen vihreän liikkeen alkuhistoria on kuin tarua. Se tuli 80-luvulla haastamaan vanhat pönäköityneet puolueet ertilaisuudellaan ja voitti heti sekä luontoväen että nuorison suosion. Vihreät näytti luonnonpuolustajien liikkeeltä - ja sitä se myös oli.

Näin jatkui pitkään, mutta 2000-luvulla vihreiden aatteellisuus muuttui ylimieliseksi muiden halveeraamiseksi. Luonto jäi yhä taaemmaksi vihreiden politiikassa - ja puolue muuttui nuorten hyväosaisten kaupunkilaisten etupuolueeksi.

Pelkäksi etupuolueeksi vajoaminen näkyi ja näkyy selvästi siinä, että esimerkiksi puolueen kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut ovat enimmäkseen nuorehkoja ja koulutettuja korkeakoulukaupunkien edustajia. Niinpä on aivan selvää, että korkeakouluväen piirissä vihreiden kannatus on erittäin suurta, jopa liian suurta

Jos tiedeyhteisö on huomattavan yksituumaista ja kapeasti ajattelevaa, uudet ja vaihtoehtoiset ajatukset eivät pääse riittävässä määrin esiin. Samanmielisten porukoissa erimielisiä ei suvaita - ja ennen pitkää myös he liittyvät pääjoukkoon. Terve älyllinen epäly kaikkoaa, ja yhteisistä mielipiteistä tulee pian yhteisiä opinkappaleita.

Seurauksia on jo nähty. Vaikka esimerkiksi yliopistojen määrärahoista leikkaamisen seurasuten analysointia ei ollut ehditty edes aloittaa, monet yliopistomiehet ja -naiset olivat jo kertomassa, kuinka nuo leikkaukset näivettävät koko tieteellisen tutkimuksen Suomessa ja syöksevät maan kuilun partaalle. Kun tuollaista selkeää politikointia harrastetaan akateemisen asiantuntemuksen kaavussa, tieteen uskottavuus kyseenalaistetaan saman tien.

Vihreiden ylimielisyys näkyy muutoinkin. Vaikka esimerkiksi sukupuolineutraali avioliittokäsitys, kulloinekin maahanmuuttopolitiikka, kirkon rooli yhteiskunnassa tai vaikkapa seksuaaliasiat ovat yleensä mielipideasioita, vihreät tarjoavat omaa käsitystään ainoana oikeana, jopa lopullisena totuutena.

Seurauksena tästä on, että niitä kyseenalaistavat mielipiteet ja tahot tuomitaan ei vain vääriksi, vaan jopa yhyteiskunnalle vahingollisiksi. Ja kun mukaan saadaan em. asiantuntijatahoja noita vihreitä mielipiteitä puiolustamaan, yhteiskunnallinen keskustelu loppuu alkuunsa.

Eihän itsestäänselvyyksistä tarvitse keskustella, sanotaan, mutta samalla jää huomaamatta, että se mikä on itsestäänselvyys yhteen suuntaan toiselle, onkin toiselle sitä täysin vastakkaiseen suuntaan.

Kun keskustelua ei ole, tärkeisiinkin päätöksiin mennään usein oikopäätä. Vihreiden varmaankin ihan oikeasti uskomat asiat eivät saavuta suurten kansankerrosten hyväksyntää, jonka parissa tyytymättömyys - ja samalla ääriliikkeiden kannatus - on vaarassa kasvaa. Juuri tästä syystä vihreät ovat Suomen vaarallisin puolue.

Jos nykyinen kehitys - jossa esimerkiksi pääkaupunkiseudun päättäjien ja maakuntien Suomen päättäjien käsitykset poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä - jatkuu, edessä voi olla isokin yhteentörmäys. En tässä uumoile vuoden 1918 tilannetta, jossa silloiset tiede-, taide- ja tiedotuspiirit sekä kirkko olivat kaikki täysin pihalla siitä, mitä tavallinen kansa ajatteli, mutta samoja aineksia löytyy.

Analogiaa löytyy myös 60-70-lukujen tilanteeseen. Silloinen älymystö ei ollut puhtaan valkoisia kuten vuonna 1918, vaan nyt tilanne oli päinvastainen. Korkeintaan kilpailtiin siitä, kuka uskaltaa olla vieläkin vähän punaisempi kuin muut.

Vihreät ovat nyt tienhaarassa. Jos se haluaa olla yleispuolue ja koko maan asialla, sen on oitis ryhdyttävä karistamaan yltään hyväosaisten nuorten kaupunkilaisten etupuolueen leimaa. Toinen vaihtoehto on myöntää juuri sellainen olevansa - ja samalla tunnustautua pelkäksi etupuolueeksi eräiden muiden puolueiden tapaan. 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset